Kuka minä olen?

Työterveyshoitajan ohje kuului, että teet nyt niitä asioita mistä sinä nautit. Olin juuri tehnyt masennustestin uupumusoireiden vuoksi. Keskivaikea masennus. Mitä? En minä ole masentunut, en vain enää jaksa. Kamelin selkä katkesi. Olen onnellinen, mutta masentunut. Outoa. Tuo ajatus on nyt pyörinyt taukoamatta päässäni. Mietin sitä, miltä uupunut näyttää. Mietin, miltä uupumus tuntuu. Onko se tätä jatkuvaa kipuilua, loputonta väsymystä, ärtymystä, muistamattomuutta, itseinhoa? Juuri sitä se on. Jos nyt piirtäisin omakuvani, se olisi tällä hetkellä muodoton harmaa möykky.

Niinpä, kuka minä olen? Ja mistä minä nautin?
Olen hukkunut äitiyteen. Kaksikymmentä vuotta olen ollut erityislapsen äiti. Olen saanut sukeltaa pää edellä maailmaan, jossa eletään oikeasti hetkessä. Siinä maailmassa sekä arki että tunteiden vuoristorata on melkoisen vauhdikasta. Se on ollut rikastuttavaa, mutta myös kuluttavaa.
Pian kaksitoista vuotta olen ollut myös vakavasti sydänsairas. Ja lisäksi kolmen vakavasti sydänsairaan äiti. Matkaan on mahtunut lukemattomia sairaalareissuja, kipuja, itkuja, leikkauksia. Mutta matkaan on mahtunut myös todella paljon uusia ihmisiä ja mahdollisuuksia.

Omaan elämääni on sisältynyt myös huonoja valintoja. Ilman niitä en kylläkään olisi tässä ja nyt. Elämä on antanut ja ottanut. Se on vaatinut olemaan vahva ja positiivinen. Tuulessa ja tuiskussa ei ole auttanut muuta kuin hymyillen ottaa se vastaan mitä tulee.

Omiin vahvuuksiini on aina kuulunut kirjoittaminen. Olkoon tämä blogi nyt ensimmäinen askel siihen työterveyshoitajan neuvoon tehdä niitä asioita, joista nauttii. Tämän kautta tulen myös pohtimaan niitä voimavaroja, jotka minua ennen ovat kantaneet eteenpäin.
Hyvinvointi on kokonaisvaltainen asia. Joskun sen eteen on tehtävä enemmän töitä. Minulla on juuri nyt sen työn aika.
Palataan.