Äärirajoilla

Minulla on ollut ongelmia päästä tänne blogiin kirjoittelemaan. Suurin ongelma oli se, että en päässyt kirjautumaan blogger-tiliini sisään. Tänään tapahtui tälle tekniikan ihmelapselle joku ihme, sillä täällä minä olen. Toiseksi olen ollut melko kiireinen. Lasten kanssa on ollut monenmoista lääkärireissua. Yhdelle tehtiin tahdistintsekkaus, toisella kuvattiin sepelvaltimot ja kolmannen kohdalla mietitään epätoivoisesti miten edetä; tarvitaanko uusintaleikkaus (myektomia) vai jotain radikaalimpaa vai onko viisainta edelleen odotella, vaikka sydäntilanne pahenee koko ajan. Suuria kysymyksiä. Myös järjestöhommat ovat pitäneet minut aktiivisena, tosin niissä on lähes aina mukana voimaannuttavia elementtejä. Lisäksi näin joulun alla on mielessä ja touhuissa monenlaista muuta kuin oman pään sisällön analysointi. Olen tehnyt elämäni suhteen isoja päätöksiä. En palaa enää työpaikkaani. Se oli se viimeinen pisara, joka katkaisi kamelin selän. Ensi vuoden alusta alan tehdä taas keikkatöi...

Viikonloppu meni Sydän- ja keuhkosiirrokkaat Syke Ry:n syyskokouksessa ja pikkujouluissa Jyväskylässä. Syke on sydänliiton valtakunnallinen jäsenjärjestö, jossa on jäseninä sydän-, keuhko- tai sydänkeuhkosiirron saaneita sekä heidän läheisiään. Olen ollut nyt yhden vuoden tuon yhdistyksen puheenjohtajana. Syyskokouksen päätöksen mukaan samat henkilöt jatkavat hallituksessa seuraavat kaksi vuotta. Noista ihmisistä olen tosi kiitollinen, sillä yhdessä me olemme olleet todella innovatiivisia, dynaamisia ja aikaansaavia. Kiitollinen olen myös tuosta koko yhteisöstä. Vertaistukea parhaimmillaan. Tuolla yhteisöllä on ainakin minuun voimaannuttava vaikutus, se on yksi suurimmista voimavaroistani arjen keskellä. Sieltä löytyy ystäviä ja ymmärrystä riippumatta sukupuolesta, iästä tai asuinpaikasta. Viikonloppu meni myös kovien kipujen kourissa. Perjantaipäivän kärsin hirvittävän kovista vatsakivuista, luultavasti alkava mahahaava. Näin sen ainakin itse diagnosoin. 😏 Vatsapoltte...

Tällä viikolla vietetään mielenterveysviikkoa. En tiennyt asiasta, kun aloin tätä blogia kirjoittamaan. Aikamoinen yhteensattuma, sillä tämän teemaviikon tarkoitus on tuoda erilaisia mielenterveyteen liittyviä epäkohtia tunnetuksi. Mielenterveysviikon tavoitteena tänä vuonna on nostaa esille moninaisia haasteita, joita mielenterveysongelmista kärsivät kohtaavat työelämässä. Viikon yhtenä tarkoituksena on myös tuoda esiin tarinoita, ja sitä kautta antaa tilaa inhimillisyydelle.                         Me kaikki olemme loppujen lopuksi ihmisiä ja ei ole häpeä uupua, väsyä, masentua. Sattumaa on myös, se että tämän viikon maanantaina vietettiin lapsen oikeuksien päivää. Tämä päivä koskettaa minua hyvin henkilökohtaisesti. Olen taistellut monta vuotta turhaan nuorimman lapseni oikeuksien puolesta. Suomen oikeuslaitos puo...

Työterveyshoitajan ohje kuului, että teet nyt niitä asioita mistä sinä nautit. Olin juuri tehnyt masennustestin uupumusoireiden vuoksi. Keskivaikea masennus. Mitä? En minä ole masentunut, en vain enää jaksa. Kamelin selkä katkesi. Olen onnellinen, mutta masentunut. Outoa. Tuo ajatus on nyt pyörinyt taukoamatta päässäni. Mietin sitä, miltä uupunut näyttää. Mietin, miltä uupumus tuntuu. Onko se tätä jatkuvaa kipuilua, loputonta väsymystä, ärtymystä, muistamattomuutta, itseinhoa? Juuri sitä se on. Jos nyt piirtäisin omakuvani, se olisi tällä hetkellä muodoton harmaa möykky. Niinpä, kuka minä olen? Ja mistä minä nautin? Olen hukkunut äitiyteen. Kaksikymmentä vuotta olen ollut erityislapsen äiti. Olen saanut sukeltaa pää edellä maailmaan, jossa eletään oikeasti hetkessä. Siinä maailmassa sekä arki että tunteiden vuoristorata on melkoisen vauhdikasta. Se on ollut rikastuttavaa, mutta myös kuluttavaa. Pian kaksitoista vuotta olen ollut myös vakavasti sydänsairas. Ja lisä...